Tällä sivulla voit tutustua Kätketty kaupunki -teosta varten keräämiimme tarinoihin Hämeenlinnasta. Tarinoita on kerätty verkkolomakkeella, paperilomakkeella ja haastatteluilla avoimissa yleisötapahtumissa. Voit edelleen kirjoittaa ja lähettää meille oman kaupunkitarinasi verkkolomakkeella!

​

Sivun tarinat ovat poimintoja saamistamme kirjoituksista tai haastatteluista, ja ne julkaistaan nimimerkillä.

​

Nuoriso kokoontui Reskalla. Ja kerran päätettiin, että kävellään Hattelmalan harjanteelle. Ja se jäi ikuisesti mun sydämeeni, kun siellä laulettiin: "Tuutimalullan Hämeenlinna, tuutimalullallei, sun kunniakses kolme kertaa hei hei hei." [– –] Sitten joskus, kun oltiin jo lähempänä 1960-lukua, käytiin Brahessa, joka oli silloin Hälläpyörä, kaipaan sitä nimeä vieläkin. Pojat otti ehkä sitä viinaa luulisin, mutta mä nyt join limua. Ja piti sitten aina ehtiä viimeiseen linja-autoon, joka meni tosta Lepaalle viistoista yli 11, se oli liian aikaisin.
Nimim. 50-luku – paras luku

Opiskeluaikana -62 ja -63 vuonna TVH:lla olin traktorin täryjyrän kuljettajana, kun näitä asfalttiteitä tehtiin, sisääntulotiet, motari. [– –] Minä olin sinisen ison traktorin ohjaimissa. Se oli kevyt ajaa ja mukava. Siinä oli täryjyrä takana, semmonen valtavan iso, semmonen jyrä. Ennen asfaltointia se kivi jumpsutettiin sillä. Meinas nukahtaa, kun se kävelyvauhtia meni päiväkaupalla pikku vaihteella. Illat viihteellä.
Nimim. Hehe

Toi rautatieasema on nyt saman näköinen kuin se on aina ollut. Onneksi siinä oli se R-kioski mistä saatiin ne kahvit. Kun mä vanhastaan muistan, että siinä ei ole lähellä mitään kahvilaa.
Nimim. Iitta

Lapsena kävin tosi paljon täällä Hämeenlinnassa (mun isä asui silloin tuolla Vanajalinnan lähellä). Me tultiin mun veljen kanssa aina junalla Helsingistä tänne. Junamatka itsessäänhän oli tietenkin ihana, koska evääthän oli syöty jo Pasilan kohdalla. Sit me tultiin tohon asemalle ja yleensä meidän piti kävellä tänne Laurellille, kahvilaan. Mun mielestä se pätkä rautatieasemalta [– –] tohon museolle oli ihan valtavan pitkä. Se oli ikuisuuksia kestävä matka. Ja nyt aikuisena se tietenkin menee muutamassa askeleessa ja nopeasti, mutta silloin muistan että se tuntui siltä että me ei ikinä olla siellä museon kohdalla, ei koskaan, ja siitä on vielä toinen ikuisuus Laurellille. Sit kun me mentiin Laurellille, me saatiin aina jotain ihanaa valita, ite sai valita ihan minkä haluu vaan sieltä vitriinistä.
Nimim. Juna-asema